virhe: kuvaa ei löydy:
/home/minerva/domains/innostaja.net/public_html/templates/innostaja-oppimateriaali-flash/kuvat/palaute.gif
tai
/home/minerva/domains/innostaja.net/public_html/templates/innostaja/kuvat/palaute.gif

Osallistu
Etusivu   Innostamisen opit   Keskustelutila
 
Lähde matkalle
Innostamisen käytäntöjä
Havahdu
Harjoitteita
Osallistu
Menetelmiä
Tutki
Omille poluille
  Sulje ikkuna - palaa multimediaesitykseen»

Osallistu

En jaksanut olla minä, joka asuu minäminä-maassa. En jaksanut seistä omillani. En jaksanut yksin pimeässä. Halusin kaatua taaksepäin. Halusin huojua eteenpäin. Halusin että joku ottaa vastaan. Halusin jakaa elämäni. Halusin, että minulla olisi me. En jaksanut olla minä.
(Hotakainen Kari 2004. Iisakin kirkko)

OSATTOMUUDESTA OSALLISUUTEEN

Osallisuus on viimeaikaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa usein esillä ollut käsite. Osallisuus on myös sosiokulttuurisen innostamisen keskeisiä kulmakiviä. Vielä 70–luvulla osallisuuskäsitettä valaistiin nykysuomen sanakirjan sivuilla yhdellä ainoalla esimerkillä, joka sekin koski henkilön osallisuutta rikokseen. Paavo Lipposen ensimmäisen hallituksen hallitusohjelmassa nuorten osallisuuden edistämisellä viitattiin varmaankin johonkin aivan muuhun. Millaisia merkityksiä osallisuuskäsitteelle voitaisiin tänä päivänä sitten antaa?
Osallisuuden ehdottomana edellytyksenä voitaneen pitää yksilön sellaista kuulumista yhteisöön, joka ilmenee toisaalta yhteisöön kuulumisen tunteena ja kokemuksena siitä, että hän on sidoksissa ympäröivään maailmaan. Toisaalta osallisuus ilmenee osallisuutena yhteisön jäsenilleen tarjoamista oikeuksista ja aineellisesta hyvinvoinnista. Vastakohta tällaiselle osallisuudelle on osattomuus tai vähäosaisuus. Sosiokulttuurisen innostamisen yksi tavoite onkin tarjota ihmisille mahdollisuuksia päästä pois syrjäytyneisyyden tilasta ja tulla osaksi yhteisöä. Osallisuus on meille tärkeää, henkilökohtaista ja merkityksellistä. Meille jokaiselle on tärkeää olla osa jotain kokonaisuutta. Yksinkertaisimmillaan tällainen osallisuus on kuitenkin vain mukana olemista, joka ei edellytä aktiivista sitoutumista yhteisön toimintaan tai toiminnan tavoitteisiin.


PASSIIVISESTA OLEMISESTA AKTIIVISEEN TOIMINTAAN


Syvällisempi osallisuuden kokemus edellyttää meiltä kykyä toimia ryhmässä sekä tietoisuutta toiminnalle asetetuista tavoitteista ja niiden toteutumisesta. Toimimalla yhdessä otamme ensimmäiset askeleet kohti sellaista osallisuutta, joka tarjoaa meille myös välineitä oman persoonan, arvomaailman ja tulevaisuuden hahmottamiseen. Tällainen osallistuminen saattaa kuitenkin olla varsin ulkoa ohjautuvaa. Orjatkin ovat tietyllä tavalla osa yhteisöä ja toimivat sen päämäärien saavuttamiseksi, mutta aidosta osallisuudesta siinä merkityksessä, jota olemme hakemassa, tuskin voidaan puhua.


PELINAPPULASTA SUBJEKTIKSI


Syvimmillään osallisuus on omaehtoista ja aktiivista yhteisön toiminnoissa mukanaoloa, jossa yksilö on tietoinen omista motiiveistaan toimintaan osallistumiselle ja hänellä on aito mahdollisuus myös olla osallistumasta toimintaan. Tällaisen osallisuuden toteutuminen riippuu halustamme ja kyvystämme tunnistaa tarpeemme ja tekojemme seuraukset, mutta samalla se edellyttää sitä, että ihmisellä on mahdollisuus vaikuttaa niin itseään kuin laajemminkin yhteisöä koskeviin asioihin. Joskus jo oman arvomaailman mukaisen näkemyksen esille tuominen riittää subjektiuden toteutumiseen, vaikka oma kanta jäisikin häviölle eikä johtaisi toimenpiteisiin. Elämänsä eri vaiheissa ihminen voi kadottaa subjektiutensa, jolla yhden elämänkerran aikana voi olla monta kuolemaa ja heräämistä. Arviot subjektiudesta eivät synny vakuumipaketissa vaan vuorovaikutuksessa ympäristöön. Mikä sitten on riittävä kriteeri, jonka perusteella subjektiuden olemassaolo määritellään? Se jää subjektin itsensä arvioitavaksi ja päätettäväksi. (Hannula 1997: 17).
Osallisuus sanan näin ymmärretyssä merkityksessä tarjoaa mahdollisuuden merkitykselliseen elämään, mutta sen saavuttaminen vaatii ponnistelua; rohkeutta oman elämänpiirin laajentamiseen, epäolennaisen karsimiseen ja valintojen tekemiseen. Se vaatii myös rohkeutta kohdata ristiriitoja toisten omat mielipiteensä selkeästi ilmaisevien ihmisten kanssa. Mutta jos nämä ristiriidat osataan käsitellä aidon dialogin avulla, koituvat ne loppujen lopuksi niin yhteisön kuin sen jäsentenkin parhaaksi.


OSALLISUUDEN EDISTÄMINEN

Käsityksiin omasta subjektiudesta ja mahdollisuuksista osallistujana voidaan vaikuttaa. Positiiviset kokemukset ja tarinat omasta osallisuudesta ja subjektiudesta saavat olomme tuntumaan voimaantuneelta myös tulevaisuudessa. (Anu Flöjt). Lähtökohtana on toimijoiden itsensä osallisuuden edistäminen ja kunkin asiantuntijuuden hyödyntäminen heitä itseään koskevissa asioissa. Toimintatavassa on ennen kaikkea kysymys asenteesta ja siitä, että kaikki toimijat oivaltavat oman ja muiden osallisuuden arvon. Yhteisössä piilevän hiljaisen tiedon esiin saamiseksi, ja ihmisten tempaamiseksi mukaan keskusteluun, on kehitetty myös konkreettisia menetelmiä.

OSALLISTAVAT MENETELMÄT JA INNOSTAJAN ROOLI

Osallistavat menetelmät edustavat parhaimmillaan alhaalta ylöspäin suuntautuvaa toimintaa. Helposti ymmärrettävinä ne perustuvat tekemiseen enemmän kuin puhumiseen ja kirjoittamiseen. Halutun suunnan määrittävät toimijat itse. Innostajan tehtävänä on tuoda tietämystään vain täydentämään osallistujien omaa tietoa. Samalla häneltä edellytetään nöyrää asennetta ja rohkeutta myöntää oman tietonsa rajallisuus. Innostaja ei tee töitä ihmisten puolesta. Osallisuuden edistäjänä hänen tehtävänään on ensisijaisesti järjestää tilanteita, joissa ihmiset pääsevät pohtimaan, analysoimaan ja päättämään tasavertaisina yhteistyökumppaneina omaan elämäänsä liittyvistä asioista.

OSALLISTAVAT MENETELMÄT JA TIEDONJAKAMINEN

Menetelmien ja asenteiden lisäksi tarvitaan avoimuutta, rehellisyyttä ja valmiutta jakaa saatua tietoa ja kokemuksia. Mukana toimivilla ihmisillä tulee kaikilla olla yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet tiedon tuottamiseen ja esiin nostetut erilaiset näkökulmat tulee ryhmässä kokea rikkautena ja erilaisuus voimavarana. Tiedon jakamisen tavoitteena on saada mahdollisimman laaja näkemys yhteisestä asiasta, jotta kaikki mukana olevat ymmärtävät toisensa toimintojen taustoja ja motiiveja. Tiedon jakaminen helpottaa ratkaisujen löytymistä ja auttaa luomaan vaihtoehtoisia ratkaisumalleja. Innostajan tehtävänä ja päämääränä on luoda luottamuksellinen ja turvallinen ilmapiiri, jossa jokainen uskaltaa ja saa sanoa mielipiteensä.


Lähteet:

Hakkarainen, Kai. 2000. Oppiminen osallistumisen prosessina.
Aikuiskasvatuslehti 2/2000.

Hannula, Mika. 1997. Self-understanding as a process. Understood through the Concepts of Self-Understanding as a Narrative Form, the Third Dimension of Power, Coming to Terms with the Past, Conceptual Change and Case Studies of Finnishness.
Turun yliopiston julkaisuja sarja B: 222.



Kinnunen, Penttilä, Rantala, Salonen, Tervo 2003. Innostuskirja. Nyt. Sosiokulttuurisen toiminnan polunpäitä.
Opintokeskus Kansalaisfoorumi. Painotalo Suomenmaa.

Tervo Merja, Hanhivaara Pirjo. Kevät 2004. Osallisuuden ketjussa. Tutkimus osallisuudesta ja osallisuusteemaisen oppimateriaalin työstämisestä..
Pro Forma Didactica opinnäytetyö.
Oulun seudun ammattikorkeakoulu. Ammatillinen opettajakorkeakoulu.
Lapin Yliopisto. Opettajan pedagogiset opinnot.

http://www.nuorilahti.net/nuorisotoimi/pdf/osallisuus.pdf »
Osallisuus Lahden Nuorisotoimessa- selvitys osallisuuden käsitteestä ja osallisuutta tukevista työmuodoista 2002.

http://www.mll.fi/pdf/Nuorten_osallistava_koulutus.pdf »
Toimitaan yhdessä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto

http://www.alli.fi/nuorisotutkimus/tuhti/julkaisut/flojt.htm »
Flöjt Anu: Tunnetko olevasi osallinen eli mitä osallisuus on?